Sivut

tiistai 31. tammikuuta 2017

Itä-Hollola Installaatio - Mut sä oot onnellinen

 Hahaha, en oo kuvannut blogimerkintöjä kameralla varmaan sitten edesmenneen blogin. Jotain juttua oon kuullut koulun skannereista, mut en oo vielä jaksanut perehtyä niiden käyttöön.

En oo pitkään aikaan päivittänyt useammin kuin paria kertaa kuussa. Toivoisin, että jaksaisin käydä asioita enemmän läpi, vaikka en päivitäkään usein. Ostin loppuvuonna luonnosvihon ja alkuvuodesta vesivärit, joten oon toisaalta oppinut piirtämään taas vain itseäni varten.

Asioita, joita en käsitellyt ollenkaan piirtämällä:
-Oon rampannut hammaslääkärissä lähiaikoina tosi paljon. Jouduin lopulta juurihoidattamaan yhen.
-Olin viimeisen lomaviikon Helsingissä. Sain tehdä koko viikon mitä halusin, joten onnistuin kotiutumaan paremmin tänne.
-Tajusin myös samalla, etten voi palata enää asumaan Lopelle toistaiseksi, ja se on hyvä asia. Toki voin sanoa olevani "loppilainen Helsingistä", kaksoiskansalainen. Minulle ei ole siellä enää mitään muuta kuin menneisyys. (...Ja jollain hyvin kieroutuneella tavalla, voisin sanoa jopa olevani ylpeä siitä, mistä tulen.)


Kävin ekaa kertaa haalaribileissä: